15.5.2019 Näin Lainisalo palvelee Virossa

Lainisalolla on Virossa kaksi yksikköä: muun muassa robottimaalausta tarjoava Lainisalo Industrial Painting OÜ ja pulverimaalaamo Lainisalo Powder Painting OÜ. Molemmat toimivat Tallinnan seudulla.

Olemme toimineet Virossa vuodessa 2015 ja alusta saakka kehittäneet Viron-liiketoimintaa omana, itsenäisenä kokonaisuutenaan. Vuosittainen liikevaihtomme Virossa on noin miljoona euroa, ja työllistämme maassa noin kaksikymmentä henkilöä.

LAINISALO INDUSTRIAL PAINTING OÜ

Märkämaalaamomme palvelee erityisesti teknologiateollisuuden järjestelmätoimittajia, muovi- ja konepajateollisuutta. Käytössämme on moderni märkämaalaamo, ja myös silkki- ja tampopainotyöt kuuluvat palveluihimme. Tavoitteemme on olla Baltian alueen johtava teollisuusmaalaamo.

Perinteisen teollisuusmaalauksen lisäksi käytössämme on robottimaalauslinjasto (neljä maalausrobottia, prosessin pituus 155 m). Maalattavat sarjat voivat olla myös pieniä, esimerkiksi muutamia satoja kappaleita, mikä mahdollistaa monipuolisen ja nopean palvelun. Teemme toimipisteessämme myös tuotekehitystä ja tuotantomenetelmien testaustyötä. Metallituotteille käytämme 4-vaiheista bonderite-esikäsittelyä.

  • 1 robottimaalauslinjasto, 4 maalausrobottia, prosessin pituus 155 m
  • Kappaleen maksimikoko robottilinjalla 1950 x 1030 x 450 mm
  • 3 puhdastilamaalaamoa
  • 2 käsinmaalauspistettä
  • kuivausuuni
  • 4-vaiheinen pesukone
  • esikäsittelytila hiontaa ja karhennusta varten
  • 2 tampopainokonetta
  • silkkipaino
  • hiekkapuhallus
  • testimaalamo
  • LEAN-tuotanto
  • sertifikaatit: ISO 9001:2015 ja ISO 14001:2015

LAINISALO POWDER PAINTING OÜ

Uudessa jauhemaalaamossamme toteutetaan sekä suuren kapasiteetin automaattimaalauksia että pieniä, käsin tehtäviä maalaustöitä.

Käytössämme on ITW Gema -automaattimaalaamo 14 pistoolilla. Automaattilinjasto sisältää tehokkaan jauheentalteenottojärjestelmän, joka mahdollistaa 98-prosenttisen jauheen hyötysuhteen.

Esikäsittelynä automaattilinjalla on 5-vaiheinen Surtec 609. Saatavilla on myös laaja valikoima erilaisia esi- ja jälkikäsittelypalveluita sekä pakkaus-, kokoonpano- ja logistiikkapalveluita.

Lue myös Viron maajohtajan Juuso Lustren haastattelu >>

Esittelyssä Military-toimialue

Arkisto

Ota yhteyttä Ammattilaiset apunasi
-aina parasta palvelua

Lainisalo kehittää ja tuo uusia menetelmiä pintakäsittelyalalle. Haluamme tarjota premium-tason teollisuuden pintakäsittelypalvelua kaikenkokoisille yrityksille. Asiakaslupauksemme perustana on toimitusvarmuus, laatu, kustannustehokkuus ja kumppanuus.

Helsinki

Lainisalo Oy

Valuraudantie 5-7 00700 HELSINKI

+358 40 529 3168

7.00 - 15.15

Ähtäri

Lainisalo Oy

Saarikyläntie 21 63700 ÄHTÄRI

+358 40 550 4863

7.00 - 15.30

Perho

Lainisalo Oy

Teollisuustie 3 69950 Perho

+358 50 308 0984

7.00 - 15.30

Rauma

Lainisalo Oy

Isometsäntie 2 26100 Rauma

+358 50 470 6835

7.00 - 15.30

Tallinna

Lainisalo Industrial Painting OÜ

Peterburi tee 66/68/70, 11415 Tallinn, Estonia

+372 525 7809

7.30 - 15.30

Tallinna

Powder painting Oü

Ämma tee 78 B Iru küla Harju maakond 74206 Estonia

+372 5884 9916

7.30 - 15.30