Ajankohtaista

Viron maajohtaja Juuso Lustre: Tallinna on looginen toimintapaikka

VIRON MAAJOHTAJA JUUSO LUSTRE: TALLINNA ON LOOGINEN TOIMINTAPAIKKA

Juuso Lustre on luotsannut Lainisalon Viron toimintoja tammikuun alusta. Kokemus on ollut innostava: Viron liiketoiminnoilla menee hyvin, ja uutta opittavaa ja kehitettävää riittää. Lainisalon sijainti Tallinnassa tuo kustannustehokkuutta asiakkaille.

– Tallinna on luonnollisessa kohdassa materiaalivirtaa, sanoo Juuso Lustre, Lainisalon Viron maajohtaja.

Lainisalo palvelee Virossa esimerkiksi ajoneuvoteollisuutta. Monet raitiovaunujen, junien, kuorma-autojen sekä traktoreiden sisä- ja ulko-osat pintakäsitellään täällä.

– Kappaleet pysähtyvät meillä matkalla kokoonpanoon. Näin saadaan myös oikaistua logistiikkaketjuja, ja se tuo kustannustehokuutta tuotantoprosessiin.

 

ROBOTIIKKAA JA PAINOMENETELMIÄ

Lainisalo Industrian Paintingin maalaamossa on neljä automaattirobottia. Prosessin pituus on 155 metriä.

Juuso Lustre on pitkän linjan lainisalolainen, mutta hänen taustansa on ennen kaikkea manuaalisessa maalaamisessa ja suurien kappaleiden pintakäsittelyssä. Uusi robotiikan maailma kiinnostaa häntä valtavasti.

– Kiehtovaa on jo se, että työn painopiste on pienissä muoviosissa ja visuaalisuudessa, siinä, että kappaleille saadaan moitteeton ja näyttävä pinta, Lustre kuvailee. – Robotiikassa on huimasti mahdollisuuksia.

Lustre on innostunut myös painomenetelmistä, silkki- ja tampopainosta. Viron palveluiden monipuolisuudesta kertoo sekin, että tuotanto ei ole materiaaliriippuvaista.

– Muovi, komposiitti, alumiini, teräs – voimme pintakäsitellä niitä kaikkia, Lustre lupaa.

 

OSAAJIA TÄSMÄTARPEISIIN

Viron liiketoimintojen vauhdista kertoo omalta osaltaan, että Lustren mukaan etenkin Lainisalo Powder Paintingin hyvän alun myötä ”rekrytoinnit ovat päällä koko ajan”.

Robottimaalaamossa aloittaa juuri muutama harjoittelija. Harjoittelijat erikoistuvat esikäsittely- ja viimeistelytöihin, kuten kiillotukseen.

– Jo tuotteet ovat usein niin erikoisia, että työmme vaatii erikoisosaamista, jota ei voi oppia muualta. Koulutamme siis jatkuvasti henkilöstöämme. Tarkoitus on, että näistä harjoittelijoista kasvaa alansa huippuosaajia, Juuso Lustre sanoo. – Ja laadukkaan työn takana on joka tapauksessa aina se, että työntekijä tuntee koko prosessin.

 

SERTIFIOIDULLE MAALAAMOLLE ON KYSYNTÄÄ

Maajohtaja näkee Viron markkinassa paljon potentiaalia.

– Työtä on paljon, samoin mahdollisuuksia, hän summaa.

– Virossa maalaamot ovat tyypillisesti pieniä inhouse-maalaamoja. Sertifioituja, laadukkaita maalaamoja ei juuri ole, mikä antaa meille hyvän markkina-aseman. Meillä onkin paljon kansainvälisesti toimivia asiakkaita, joille toimimme käytännössä suoraan kumppanina.

Kansainvälinen toimintaympäristö näkyy Viron maalaamojen arjessa myös monikielisyytenä. Lustre aloitti viron kielen opinnot heti Tallinnaan siirryttyään.

– Molemmissa maalaamoissamme on virolainen mutta suomea hyvin taitava tuotantopäällikkö. Aluksi puhuimme suomea, mutta nyt tapailen heidän kanssaan viroakin, Lustre kertoo. – Palvelemme asiakkaita englanniksi, suomeksi, viroksi ja venäjäksi.

Juuso Lustre valmistui teolliseksi pintakäsittelijäksi Hämeenlinnan ammattikorkeakoulusta vuonna 1998. Hän on ollut Lainisalon palveluksessa vuodesta 2006 ja toiminut maalarina, työnjohtajana ja yksikönpäällikkönä. Viron maajohtajana hän aloitti 1.1.2019.  Lustre työskentelee viikot pääosin Tallinnassa. Viikonloput kolmen pojan isä viettää kotona Hämeenlinnassa lasten ehdoilla touhuten.

Juuso Lustre LinkedInissä

 

Lue myös:
Näin Lainisalo palvelee Virossa

YLÖS